
Sotiemme Veteraanit -keräystuoton käyttö
Keräystuottoa käytetään esimerkiksi lääkkeiden omavastuuosuuksiin, silmälasien hankintaan, avustajapalveluihin esimerkiksi ikkunoiden pesuun ja kodin raskaampaan siivoukseen. Myös liikkumista helpottaviin kodin kunnostuksiin kuten kaiteiden asennuksiin pesutiloihin ja kynnysten poistoihin tarvitaan helpotusta. Keräystuotolla tuetaan myös kuntoutusta, jonka avulla veteraanin toimintakyky voi pysyä sellaisena, että hän selviytyy omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Leskeksi jääneet sotiemme veteraanit tarvitsevat ennen kaikkea sosiaalisia kontakteja ja yhdessä tekemistä. Keräystuottoa käytetään esimerkiksi joululounaiden ja kesätapaamisten järjestämiseen. Näin keräystuottoa pääsevät käyttämään myös yksinäiset sotiemme veteraanit, heidän puolisonsa ja leskensä.
Ohessa esimerkkejä siitä, mitä keräysvaroilla hankittu apu maksaa:
Viikkosiivous noin 33 euroa/ h
Kuntoutuspäivä sisältäen hoidon ja ruoan, noin 100 euroa/ pvä
Rollaattori noin 400 euroa
Kylpyhuoneen turvakaiteiden asennus ja ammeen poisto noin 2000 euroa
Kuljetukset haja-asutusalueella, riippuen etäisyyksistä noin 100 euroa/ kk.
Esimerkkejä keräystuoton käytöstä:
silmälasit (pdf)
selvitään kotona yhdessä (pdf)
heimoveteraanit saivat kokoontua (pdf)
talkootyötä (pdf)
mattokaupoilla (pdf)
