Skip to Content

Hengellinen työ

Jokaisen veteraaniliiton toiminnassa on ollut merkittävänä toimintona hengellinen työ jäsenistönsä keskuudessa. Liittojen yhteinen hengellinen toiminta on sujunut kahdenkymmenen vuoden ajan veteraaniliittojen nimeämän neuvottelukunnan ohjauksessa.

Nyttemmin syntynyt Veteraanivastuu ry on perustanut hengellistä työtä ohjaamaan Hengellisen työn toimikunnan, jossa on veteraaniliittojen nimeämät kaksi edustajaa: Sotainvalidien Veljesliitosta Väinö Salokorpi (varapj.) ja Martti Toivanen, Sotaveteraaniliitosta Pentti Tapio (pj) ja Seppo Väätäinen (siht.), Rintamaveteraaniliitosta Jaakko Granlund ja Eero Holma, Rintamanaisten Liitosta Maija-Liisa Lehto ja Inkeri Kivisaari.

Toimikunnan merkittävin tehtävä on huolehtia sotiemme veteraanien kirkkopäivien järjestämisestä yhteisesti kaikille veteraaniliittojen jäsenille yhteistyössä paikallisten kuntien ja seurakuntien kanssa. Tärkeää on myös yhteydenpito kansankirkkojemme johtoon. Hengellistä toimintaansa varten Veteraanivastuu saa avustusta kansankirkkojen myöntämistä kolehtivaroista Kansallisen veteraanipäivän lähellä olevana sunnuntaina ja Itsenäisyyspäivänä.

Ohje kirkkopäivien järjestämiseksi vuonna 2012

kirkkopäivien kulukorvauslomake

Lisätietoja Veteraanivastuu ry:n hengellisestä työstä kirkkopäivien asiamieheltä:
Väinö Salokorpi
puh. 050 362 5767
vaino.salokorpi(at)aina.net